Salpalinja ja ylämaan spektroliitti

Spektroliitin löytöhistoria

Noin vuonna 1924 tapasi professori Aarne Laitakari Säkkijärven Muhuniemestä Suomenlahden rannalta Labradoriittia isoina irtolohkareina. Kuvauksen perusteella se labradorisoi samalla tavalla kuin Pietarista Pietarinhovin läheltä vuonna 1781 aikaisemmin löydetyt kivet. Kun nämä löytöpaikat yhdistää suoralla linjalla Pietarin löytöpaikkaan ja jatkaa sitä luoteeseen mannerjäätikön kulkusuuntaan, tullaan Heinolan – Mäntyharjun alueelle. Sieltä on myös löytynyt labradoriittia kivistä. Professori Laitakari ajatteli, että sieltä voisi löytyä tämän labradorisoivan labradoriitin emäkallion paikka, josta nuo irtokivet olisivat jääkaudella kulkeutuneet Pietariin ja Säkkijärvelle.
Professori Laitakari tutki tämän alueen eräänä kesänä melko tarkkaan. Hän souteli järvien rannat ja hakkasi kallioita mm, Räävelin kauniilla rannoilla. Soutumiehinä hänellä oli hänen omia keskenkasvuisia poikiaan. Vain yhdestä paikasta hän löysi pienen määrän labradorisoivaa kiveä. Hän tuli siihen tulokseen, että etsimäänsä emäkalliota hän ei pysty Heinolan ja Mäntyharjun alueelta löytämään.
Kului taas vuosia, tuli talvisota. Professori Laitakarin pojat olivat asepalveluksessa. Hän sai pojaltaan paketin Ylämaan Tevalaisista, joka sijaitsee tuolla samalla linjalla ja jossa tehtiin Salpalinjan linnoitustöitä. Hänen poikansa kirjoitti, että eikö tämä ole juuri sitä kiveä, jonka emäkalliota isä oli aikaisemmin etsinyt. Ja sitähän se oli, labradoriitin emäkallio oli löytynyt ja myöhemmin tämä kivilaji sai nimen spektroliitti.
Ylämaan Tevalaisista louhittiin Salpalinjan panssariestekiviä tästä spektroliitistä. Laitakari kävi tutustumassa tähän estekivien louhintatyömaahan ja totesi kivessä olevan loistavia labradorisoivia kohtia. Tämä paikka oli se etsitty kohde ja emäkallio. Estekivien louhinta lopetettiin tästä paikasta. Tevalaisen kylässä on nähtävänä tätä alkuperäistä panssarieste-linjaa jossa on spektroliitti jalokiviä.
Spektroliitin kaupallinen hyödyntäminen alkoi 1950 luvulla, ensin lahtelaisen jalokivihioja Mikkolan toimesta. Koska tämän kiven labradorisointi sekä sen värit ja loisto olivat ylivoimaiset hän ehdotti kivelle omaa nimeä spektroliitti. Spektroliitti vakiintui Ylämaalta löytyvän labradoriitin nimeksi kansainvälisesti. Ylämaan Spektroliitti on jalokivi, joka täyttää tärkeimmät jalokivelle asetetut vaatimukset: kauneuden, kovuuden ja harvinaisuuden.
Ylämaalla spektroliitin hionta koruteollisuuden tarpeisiin alkoi vuonna 1973 ylämaalaisen Jorma Alatalon toimesta. Spektroliitin asema suomalaisen koruviennin tärkeimpänä jalokivenä on kiistaton. Kivellä on harvinaisuusarvoa, sen louhinta on työlästä ja hionta on vaativaa. Kauppa- ja teollisuusministeriön myöntämänä alueelle muodostettiin kaivoslain mukainen kaivospiiri Tevalaisen spektroliittikaivos. Kaivospiirin osakkaat ovat pääosin alalla toimivia yrittäjiä. Suomen koruteollisuus oli saanut Salpalinjan linnoitustöiden ansiosta vetovoimaisen tuotteen.

Todettiin, että Suomeen tarvitaan alan ammattikoulutusta, jollainen maastamme puuttui. Ylämaalla aloitti vuonna 1980 Suomen ensimmäinen kiviseppien ammattikoulu. Kouluun hakeutui oppilaita ympäri Suomea ja alan tietotaito levisi näin Suomeen. Ylämaalle perustettiin Jalokivikylä jalokivimuseoineen alan yrittäjien toimesta 1981. Jalokivikylässä järjestetään vuosittain kansainväliset jalokivimessut. Spektroliitin jalostuksen ja koulutuksen aikaansaamisessa oli keskeinen merkitys silloisella Kymenläänin maaherralla Erkki Huurtamolla.

Ylämaalla spektroliitti ei ole pelkästään korujen materiaali vaan myös alueen matkailuelinkeino on rakentunut kiven ympärille, niin spektroliitti louhoksien kuin Salpalinjankin takia. Panssariestekivien merkityksen ja spektroliitin löytöhistorian ovat vuosittain kuullet lukuisat matkailija- ja koululaisryhmät vieraillessaan Ylämaalla ja sen Salpalinjalla.

Kirjoitus perustuu löytöhistorian osalta suurelta osin professori Aarne Laitakarin kirjoitukseen Kultaseppien lehdessä 1950 luvulla.